SUOMEN KANSALLISOOPPERA

Suomen kansallisooppera

Meillä oli tarve kouluttaa henkilökuntamme tietoturva-asioihin. Tietoturvaohjeistuksemme oli kattavasti kirjoitettu, mutta harva tarttui nivaskaan, saatikka opetteli asioita sen avulla. Koimme, että interaktiivinen verkkokurssi, jossa herätellään ajattelemaan asioita, on toimiva tapa tietoturvan opettamiseen.

Koska verkkokurssin raaka-aineistona oli vain tietoturvaohjeistuksemme, oli projektin aluksi vaikea kuvitella miltä kurssi tulisi näyttämään. Projektin päästessä vauhtiin kurssi alkoi hahmottua – ja lopputulos ylitti odotuksemme. Tällainen juuri kurssin pitää olla, innostava ja mielenkiintoinen.

ComCraft toteutti meille Ooppera-henkisen kurssin, jonka lukukohtainen visuaalisuus on  oikein onnistunut. Kurssilainen huomaa luvun läpikäytyään kurssin ulkoasun muutoksesta, että alkamassa on  uusi aihe. Tietoturva-asiat on esitetty kurssilla mieleen jäävällä ja elävällä tavalla. Ytimekkäästi kirjoitetut tekstit ja monipuoliset tehtävät vuorottelevat sopivasti.  Olimme iloisia Comcraftin pedagogisesta panoksesta, joka oli meille tärkeä.

Koska meillä ei ole omaa oppimisympäristöä, kurssin lopputestin tulokset ohjattiin tallentumaan Google Driveen. Näin saamme todennettua kurssin suoritukset ilman oppimisympäristöä.

Kurssi valmistettiin suomeksi, mutta koska Oopperalla on paljon myös ulkomaalaisia työntekijöitä, kurssi käännettiin valmistuttuaan saman tien myös englanniksi. Käännösversion tekeminen oli jouhevaa ja vei ComCraftilta vain reilun yhden työpäivän.

Projektissa käytetty kommentointiohjelma auttoi meitä muiden kiireidemme keskellä kommentoimaan kurssin sisältöä sujuvasti aika- ja paikkariippumattomasti. Sekä kurssista että projektista jäi hyvä maku. Kaikki sujui hienosti ja ComCraftin asiansa osaavan tiimin kanssa oli ilo tehdä yhteistyötä.

Suomen Kansallisooppera – Finnish National Opera

Petra Tarkiainen
Järjestelmävastaava – Leading IS Specialist
Tel. +358 40 733 2334

Antti Aarnio
Tietohallintovastaava